Merta valvottiin, valokuvia otettiin ja maaleja hinattiin 1970-luvun alussa Utista ”Nikitoilla” (IL-28), jotka eivät enää tuolloin olleet mitään ensilinjan koneita. Naapurissakin ne oli häädetty ties minne aroille – kaiken varalta kuitenkin.
Utin RWY 07/25:n ne etenkin kuumina kesäpäivinä mittasivat aika tarkoin ja länteen lähtevät olivat joka kerta lähellä viedä sotilaskodin savupiipun mennessään. Kaikki isot huollot teetettiin naapurissa, koska niin pienelle määrälle koneita ei ollut järkevää perustaa omaa huolto-organisaatiota.
Niinpä taas yhtenä talvipäivänä vihreä juna pudotti Kouvolan asemalle kolme venäläistä. Kokoonpano oli vakio. Ohjaaja oli luutnantti, tähtäri kapteeni ja taka-ampuja/politrukki majuri. Porukka veisi seuraavana päivänä Iljushinin isoon huoltoon ihmeelliseen itämaahan.
Yöllä satoi reippaasti lunta ja aamiaisella oli tunnelma vaisu. Etenkin ohjaaja oli kuin maansa myynyt ja puseron sisällä tuntui ryömivän keollinen kusiaisia. Pitkällisen maanittelun jälkeen saatiin selville syykin. ”No kun tuli aika paljon tuota lunta yöllä...” Toveria lohdutettiin tietenkin sillä, että lumi on jo aika päiviä sitten aurattu pois. Selvästi helpottunut luutnantti: ”Ai teillä on aurojakin!”
Ilmeisesti hän oli tottunut kepin päähän naulattuun palaan vaneria.
Tarinan kertoi Boris Grahn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti